AIV-tiimiin uusi markkinointivastaava
AIV-tiimi vahvistui huhtikuun alussa, kun joukkoon liittyi uusi markkinointivastaava Inkeri Jaakola. Inkeri työskentelee Oulusta käsin ja vastaa Eastmanin rehunsäilöntätuoteportfolion markkinoinnista Suomen ja vientimaiden osalta. Inkeri aloitti uudessa työssään innostuneena, sillä hän nauttii asiakaslähtöisistä ja luovista markkinoinnin ja viestinnän tehtävistä. Intoa lisää myös se, että viime kuukaudet Inkeri on viettänyt kotosalla pienten lastensa kanssa, ja töihin palaaminen tuo mukavaa vaihtelua elämään.
Rehunsäilönnän maailmassa on Inkerille paljon uutta, vaikka hän viettikin lapsena paljon aikaa naapurin navetassa lehmiä hoitaen.
– AIV-tuotteet ovat minulle tuttuja lapsuudesta, ja nyt onkin todella mielenkiintoista tutustua niihin paremmin. Tuotteiden kotimaisuus ja niiden hyödyt eläimille sekä tuottajille inspiroivat.
Aiemmin Inkeri on työskennellyt markkinoinnin ja viestinnän parissa messurakentamisen, tuulivoimaloiden ja ohjelmistokehityksen maailmoissa. Eläimet ja maaseutu ovat Inkerin sydäntä lähellä, ja hän odottaakin jo, että pääsee tutustumaan asiakkaisiin.
– On mahtava tunne olla uuden äärellä. Olen iloinen, että pääsin mukaan näin mukavaan porukkaan.
Tänäkin vuonna AIV-tiimin voi tavata monessa tapahtumassa, ja Inkerikin on monessa mukana.
– Tulkaahan juttelemaan, odotan jo kovasti tapaamisia ja mukavia juttutuokioita! Minuun voi olla yhteyksissä myös sähköpostitse inkeri.jaakola@eastman.com tai puhelimitse 040 508 0809.
Aiemmin tehtävää hoitanut Maria Pirttilahti on siirtynyt talon sisällä uusiin tehtäviin ja vastaa jatkossa Eastmanin rehuteollisuusportfolion markkinoinnista Hollannista käsin. Marian tavoittaa edelleen sähköpostitse mpirttilahti@eastman.com tai puhelimitse +31615856440.
Inkeri ja Maria toivottavat kaikille oikein hyvää kevättä!