Skip to main content

Annostelua oppimassa

6.6.2019 | 11:06

Onnistunut rehunsäilöntä on samanaikaisesti sekä kokonaisuuksien hallintaa että yksityiskohtien huolellista toteuttamista. Pakettiin kuuluu lisäksi koko joukko satunnaistekijöitä, kuten säänvaihtelu, konerikot ja sairastapaukset. Ehkäpä juuri nämä tekevät rehunkorjuusta myös niin kiehtovaa. Myös tunne on palkitseva, kun rehut on saatu onnistuneesti pakettiin.

Keskimäärin oikein ei ole sama kuin koko ajan oikein

Säilöntäaineen oikea annostelu on taloudellisen lopputuloksen kannalta tärkeä yksityiskohta. Sen merkitys on paljon isompi kuin ostetun säilöntäaineen arvo, sillä pahimmillaan säilöntäaineen annostelussa epäonnistuminen johtaa rehun pilaantumiseen. Annostelun pitäisi olla oikea koko rehunteon ajan. Keskimäärin oikein ei ole sama kuin koko ajan oikein.

Säilöntäaine rehuun

Venäläiset tilanhoitajat olivat huhtikuussa Suomessa hakemassa oppia säilöntäaineen annosteluun. Pumpun, letkun ja suuttimien pitää sopia yhteen korjuukoneen tehon kanssa. Suuttimien sijoittelussa tärkeintä on, ettei aine päädy ilmavirtaan vaan rehuun. Suuttimet pitää olla sijoitettuna mieluiten torven alaosaan, jotta aine päätyy rehun sekaan. Happowan Johannes Holkkola opasti pumpun valinnassa ja suuttimien sijoittelussa.

Tulokset kertovat osaamisesta

Suomalaisesta osaamisesta rehunsäilönnän saralla sietää olla ylpeitä. Meillä säilötään timoiteitä ja puna-apilaa, eli kasveja, joissa sokereita on vähän. Syksyn viileillä keleillä esikuivauksesta ei ole juuri apua, mutta rehu onnistuu, kun käytetään AIV:tä säilönnässä. Väkirehun osuus ruokinnasta voidaan pitää maltillisena, kun nurmisäilörehu on maailman huippua! Tulokset itsessään ovat vahva osoitus osaamisesta.

Suuttimet-e1559901325853

Finnmilkin tilalla säilöntäaineesta halutaan täysi hyöty. Suuttimet ( 4 kpl) on sijoitettu torven alaosaan, jotta säilöntäaine saadaan varmasti rehuun tasaisesti ilman hävikkejä.

Venäläiset-tilanhoitajat

Venäläiset tilanhoitajat olivat Suomessa oppimassa onnistuneen rehunsäilönnän yksityiskohtia. Vierailimme mm. Finnmilkin tilalla Seinäjoella, Ari Teppo kertoi miten rehunkorjuu tilalla hoidetaan.