Skip to main content

“Helpottaa päivittäistä työtä”

Mykkälän tilalla Torniossa lehmät odottavat kärsivällisesti lypsyvuoroaan. Tilan emäntä Tiina Mykkälä kertoo, että AIV-rehun käyttö näkyy hyvin navetan arjessa. Lehmät käyvät robottilypsyllä keskimäärin kolme kertaa vuorokaudessa ja säilörehu maistuu hyvin.

Mykkälän tila on perustettu 1920-luvulla ja Aki Mykkälä on yhdessä vaimonsa Tiinan kanssa tilan kolmas sukupolvi. Tilalla on 150 lehmää ja suunnilleen saman verran nuorta karjaa.

Rehunsäilönnässä käytetään AIV 2 Plus-tuotetta, joka toimii pariskunnan mukaan kaikissa olosuhteissa. Rehu korjataan noukinvaunukalustolla ja säilötään laakasiiloihin, aumoihin ja joskus myös pyöröpaaleihin. Mykkälän tilalla on kokeiltu myös muita säilöntäaineratkaisuja, mutta niissä ongelmaksi muodostui muun muassa rehun lämpeneminen syöttövaiheessa. AIV-tuotteilla tätä ongelmaa ei ole.

“”AIV-rehun käyttö helpottaa työtämme. Kaikki navettaan tuomamme rehu on hyvin säilynyttä ja maistuu lehmille, joten ylimääräistä erottelutyötä ei ole eikä pilaantunutta rehua tarvitse kuljettaa pois”.

​​​​​​​

Viime vuonna säilöntätulokset olivat tilan isännän mukaan huippuhyviä ja kaikki säilötty rehu pystyttiin syöttämään. Aki tiivistää tilan nyrkkisäännön rehunsäilöntään: ”Kaikki kerätty rehu pitää saada säilöttyä sataprosenttisesti, ja syöttövaiheessa siitä pitää saada 110 prosenttinen hyöty”.

Riskien välttäminen ja kotimaisuus ovat pariskunnalle tärkeitä asioita. Mykkälän tilalla ei tavoitella nopeita säästöjä tasalaatuisuuden ja säilöntävarmuuden kustannuksella, ja kotimaista maidontuotantoa pidetään korkeassa arvossa.

”AIV-tuotteita valmistetaan naapuriläänin puolella, ja samalla työllistetään myös paikallisia kuljetusyrityksiä. Nämä ovat tärkeitä tekijöitä ostopäätöstä tehtäessä”, Aki kertoo.

”Kotimainen maidontuotanto on todella tärkeää säilyttää, sillä se on yksi suomalaisen maaseudun kulmakivistä. Maaseutu pysyy näin eläväisenä ja saadaan puhdasta, kotimaista ruokaa”, Tiina toteaa.

Mykkälän tila, Tornio
Tiina ja Aki Mykkälä